Admiralty Arch

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCAL_NAMEAdmiralty Arch
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCATIONLontoo, Yhdistynyt kuningaskunta

Admiralty Arch on Aston Webbin riemukaaren muotoon suunnittelema rakennus Lontoon City of Westminsterissa, The Mall -kadun ja Trafalgar Squaren välissä. Kuningas Edvard VII rakennutti sen vuonna 1912 osana laajempaa rakennushanketta, joka toteutettiin kuningatar Viktorian muistoksi. Siihen sisältyivät myös The Mallin leventäminen kulkuekaduksi, Victoria Memorialin pystyttäminen ja Buckinghamin palatsin julkisivun uudistaminen. Riemukaari suojeltiin Grade I -luokan kohteena vuonna 1970.Admiralty Arch sijaitsee The Mall -kadun koillispäässä lähellä Old Admiralty Buildingiä. Edvardiaanista arkkitehtuuria edustava riemukaari on kaareva ja sen julkisivu on verhottu portlandkivellä. Sen keskellä on pronssinen kolmikaariportti, jonka yläpuolella on latinankielinen kaiverrus:

Portin keskiosa avataan vain kuninkaallisiin häihin, hautajaisiin tai kruunajaisiin liittyviä kulkueita varten, mutta sivuaukkoja saavat käyttää autot ja jalankulkijat.Rakennuksessa oli alun perin Britannian amiraliteetin…

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.TAGS Edwardian ArkkitehtuuriRiemukaariUusklassinenHistoriallinenKaariMonumenttiHallituksen rakennus
landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.SEE_MORE
 
Buckinghamin palatsin ulkotilat ja kuninkaallinen historia Yksityinen kierros landingPages.LANDING_PAGE.FROM 242 USD
landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.BOOK_TICKET

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.MORE_INFORMATION_AND_CONTACT

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Admiralty_Arch

Official site http://www.admiraltyarch.co.uk/

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.EMAIL info@admiralityarch.co.uk

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS The Mall, London SW1A 2WH, UK

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 51°30'24.167" N -0°7'42.861" E

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.TOURS_AND_ACTIVITIES Admiralty Arch

Buckinghamin palatsin ulkotilat ja kuninkaallinen historia Yksityinen kierros

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.FLAG.MOBILE_VOUCHER
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.FLAG.INSTANT_CONFIRMATION
landingPages.LANDING_PAGE.FROM 242 USD

Kaartin vaihtuminen: Vartion vartija: Itseopastettu äänikierros

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.FLAG.INSTANT_CONFIRMATION
landingPages.LANDING_PAGE.FROM 20 USD

Lontoo: Opastettu kävelykierros ikonisiin maamerkkeihin.

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.FLAG.MOBILE_VOUCHER
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.FLAG.INSTANT_CONFIRMATION
landingPages.LANDING_PAGE.FROM 119 USD

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.HEADER

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.SUB_HEADER
landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.FOOTER
landingPages.MOBILE.BANNER.TITLE landingPages.MOBILE.BANNER.DESCRIPTION
landingPages.MOBILE.BANNER.USE landingPages.MOBILE.BANNER.NOT_NOW