Apple Park

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCAL_NAMEApple Park
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCATIONCupertino

Apple Park on Applen vuonna 2017 avaama pääkonttori, joka sijaitsee osoitteessa One Apple Park Way, Cupertino, Kalifornia, Yhdysvallat.

Päärakennuksessa on 4-kerrosta ja tilat yli 12 000 työntekijälle. Applen hallinnoimalla tontilla on päärakennuksen lisäksi kaksi pysäköintihallia autoille, kuntosali, kaksi koripallokenttää, ravintola ja sisäänkäynti maanalaiseen 921 paikkaiseen Steve Jobs -teatteriin. Kahden pysäköintihallin lisäksi osa paikoituksesta on maan alla. Lisäksi rakennuksen ympärille on istutettu yli 7 000 puuta. Apple Parkin rakennuskustannukset olivat 5 miljardia dollaria.Pääkonttorirakennus sai lempinimen ”the spaceship” eli avaruusalus kun alun perin jo edesmennyt toimitusjohtaja Steve Jobs esitteli suunnitelman uudesta pääkonttorista Cupertinon kaupunginvaltuustolle vuonna 2011 kutsuen päärakennusta aivan kuin laskeutuneeksi avaruusalukseksi. Viralliset avajaiset pidettiin aikataulusta myöhässä 19. toukokuuta 2019.

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.TAGS IT asiantuntijaToimistoOmena
landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.SEE_MORE
 

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.MORE_INFORMATION_AND_CONTACT

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Apple_Park

Official Website https://www.apple.com/

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS (Unnamed Road), Cupertino 95014, United States

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 37°19'58.164" N -122°0'31.413" E

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.HEADER

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.SUB_HEADER
landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.FOOTER
landingPages.MOBILE.BANNER.TITLE landingPages.MOBILE.BANNER.DESCRIPTION
landingPages.MOBILE.BANNER.USE landingPages.MOBILE.BANNER.NOT_NOW