Behistun on arkeologinen kohde Iranissa, Kermānšāhin provinssissa lähellä Kermānšāhin kaupunkia. Tunnetuin alueen löydöksistä on Behistunin kirjoitus, jossa on nuolenpääkirjoitusta kolmella eri kielellä: muinaispersiaksi, elamiksi ja akkadiksi. Piirtokirjoitus on verrattavissa Rosettan kiveen. Behistunin alue on osa Unescon maailmanperintöluetteloa.
Behistun oli aikoinaan kylän ja vuoren nimi tärkeällä kauppareitillä . Nykyisin se sijaitsee noin 30 kilometriä koilliseen Kermānšāhin kaupungista. Merkittävin jäännös Behistunissa on monumentti, jossa on piirtokirjoitusta, mutta alueella on merkkejä asutuksesta paleoliittiseltä kaudelta. Muita löydöksiä alueella ovat meedialainen linnoitus n. 700–600 luvuilta eaa., seleukidiaikainen hahmo makaavasta Heraakleesta ja parthialainen kivi, johon on kaiverrettu alttariuhri. Lisäksi epäillään, että Behistunin tasangon alla olisivat muinaisen kaupungin jäännökset .
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Behistun
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS Iran
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 34°23'25.652" N 47°26'9.444" E