Brasilian yliopisto on merkittävä brasilialainen yliopisto maan pääkaupungissa Brasíliassa. Yliopistoa koskeva laki säädettiin vuonna 1961 ja yliopiston avajaiset olivat huhtikuussa 1962.
Yliopisto on yksi maan suurimmista ja arvostetuimmista liittovaltion rahoittamista yliopistoista. Yliopisto on monialainen yleisyliopisto, jossa on kuitenkin lisäksi muun muassa agronomis-eläinlääketieteellinen sekä teknisten tieteiden tiedekunta. Siihen kuuluu yhteensä 24 tiedekuntaa ja laitosta, joissa on kaikkiaan noin 50 eri opetusalan osastoa. Yliopisto on ollut opiskelemaan pyrkivien suosiossa ja sen pääsykokeista hyväksytyksi selviäminen on ollut tavallisesti vaikeata.
Kansainvälisesti tunnettu brasilialainen arkkitehti Oscar Niemeyer suunnitteli yliopiston päärakennuksen, tieteen keskuslaitoksen.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Brasilian_yliopisto
Official Website https://www.unb.br/
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS University of Brasília, Unb - Campus da Unb, Brasília, Federal District, Brazil
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES -15°45'44.771" N -47°52'15.456" E