Katsuyama

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCAL_NAME勝山市役所
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCATIONKatsuyama, Fukui, Japani

Katsuyama on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūbun tai Hokurikun alueella Fukuin prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin koillisosassa Kuzuryūjoen varrella. Kaupunki on rakentunut Ōnon altaan pohjoisreunalle ja sitä ympäröivät Ryōhakuvuoret. Pohjoisessa kaupunki rajautuu Ishikawan prefektuuriin. Katsuyamassa on 22 713 asukasta ja sen pinta-ala on 253,88 neliökilometriä.

Katsuyama alkoi kehittyä linnanaluskaupunkina 1500-luvun lopulla. Edo-kaudella vuodesta 1691 lähtien se oli Katsuyaman daimiokunnan pääkaupunki Ogasawara-klaanin hallinnassa. Nykyisen kaupungin kaakkoisosassa sijaitseva Heisenji Hakusan-jinja on kuitenkin perustettu jo Nara-kaudella: se on historiallisesti merkittävä Hakuvuoren palvonnan keskus, joka joutui Ikkō-ikki-liikkeen tuhoamaksi vuonna 1574. Meiji-kaudella kaupunkiin syntyi tekstiiliteollisuutta, joka on nykyisinkin merkittävä elinkeino. Kaupunkioikeudet Katsuyama sai vuonna 1954, kun Katsuyaman maaseutukaupunkiin liitettiin kahdeksan kyläkuntaa.

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.TAGS Kaupungintalo
landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.SEE_MORE
 

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.MORE_INFORMATION_AND_CONTACT

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Katsuyama

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS Kanazawa, Japan

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 36°3'39.11" N 136°30'2.35" E

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.HEADER

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.SUB_HEADER
landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.FOOTER
landingPages.MOBILE.BANNER.TITLE landingPages.MOBILE.BANNER.DESCRIPTION
landingPages.MOBILE.BANNER.USE landingPages.MOBILE.BANNER.NOT_NOW