Luston rautatieasema

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCAL_NAMELuston rautatieasema
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCATIONSavonlinna, Suomi

Luston rautatieasema on Suomen rataverkon rautatieliikennepaikka Savonlinnassa rataosalla Huutokoski–Parikkala. Se rakennettiin alun perin rataosalle Savonlinna–Elisenvaara. Asema sijaitsee Laukansaaressa noin kuusi kilometriä luoteeseen entisen Punkaharjun kunnan keskustaajamasta Punkasalmesta. Aseman nimi olikin aiemmin Punkaharjun rautatieasema. Nimi muutettiin Lustoksi sen jälkeen, kun aseman viereen perustettiin Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto vuonna 1994. Samalla nimi Punkaharjun rautatieasema siirtyi entiselle Punkasalmen rautatieasemalle.

Asemarakennuksissa toimii nykyisin Aseman Taidelaituri, jonka omistavat Mikko Ranta-Huitti & Hannu Huitti. Pariskunta osti aseman vuonna 2016 kesämökikseen, mutta avasivat aseman ovet yleisölle taiteen merkeissä.Taideaseman näyttelyihin on vapaa pääsy, näyttelyt ovat avoinna kesäisin joka päivä klo 10-17. Kesäajan ulkopuolella aukiolosta ilmoitetaan Aseman Taidelaiturin somekanavien kautta.

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.TAGS Juna-asema
landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.SEE_MORE
 

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.MORE_INFORMATION_AND_CONTACT

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Luston_rautatieasema

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 61°48'1.617" N 29°19'18.694" E

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.HEADER

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.SUB_HEADER
landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.FOOTER
landingPages.MOBILE.BANNER.TITLE landingPages.MOBILE.BANNER.DESCRIPTION
landingPages.MOBILE.BANNER.USE landingPages.MOBILE.BANNER.NOT_NOW