Messelin kaivos on entinen louhos Saksassa lähellä Messelin kylää noin 35 kilometriä kaakkoon Frankfurt am Mainista. Messelissä kaivettiin bitumiliusketta. Paikka tunnetaan nykyään runsaasta fossiilimäärästään, jonka ansiosta se on geologisesti merkittävä paikka. Messelin kaivos listattiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1995.
Kaivos sai tunnettavuutta fossilijäännösten runsaudesta noin vuonna 1900, mutta viralliset tieteelliset kaivaukset alkoivat vasta 1970-luvulla. Esiintymät muodostuivat eoseenikaudella, 50 miljoonaa vuotta sitten, jolloin alue oli kymmenen leveysastetta etelämpänä kuin nykyään. Ilmasto ja ekologia olivat tuolloin hyvin erilaisia. Alueella oli useita järviä, joita reunustivat rehevät subtrooppiset metsät, joissa oli erittäin monimuotoinen eläimistö. Messelin järvi oli luultavasti läheisten jokien ja purojen valuma-alueen keskipiste.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Messelin_kaivos
Official website http://messel-fossils.eu/
More information on the UNESCO website http://whc.unesco.org/en/list/720
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.EMAIL Info@nfeist.de
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.PHONE +49 6151 147 448
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS Alte Darmstädter Str 17, 64367 Mühltal, Germany
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 49°55'7.112" N 8°45'31.998" E