Myllysilta

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCAL_NAMEMyllysilta
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCATIONKeskusta, Turku, Suomi

Myllysilta on Turussa sijaitseva Aurajoen ylittävä silta. Sillalla on neljä ajokaistaa ja yksi kevyen liikenteen väylä. Sen viralliset avajaiset ja vihkiäiset pidettiin 29. marraskuuta 2011. Nykyinen silta avattiin liikenteelle jo 19. syyskuuta 2011. Aluksi ajokaistoista oli käytössä vain kaksi.Samalla paikalla oli aikaisemmin samanniminen vuonna 1975 valmistunut silta, joka suljettiin sen painuttua notkolle 6. maaliskuuta 2010 ja purettiin touko-heinäkuussa 2010. Uuden Myllysillan rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2010. Ajoesteet sillalta poistettiin 19. syyskuuta 2011 klo 10. Kaikki ajokaistat saatiin käyttöön 29. marraskuuta 2011. Tällöin myös sillan päiden alta kulkevat Aurajokivarren kevyen liikenteen väylät avattiin. Sillan viher- ja kivityöt viimeisteltiin vasta keväällä 2012.Syyskuussa 2013 uuden Myllysillan neljässä kulmassa sijaitsevissa portaikoissa paljastettiin kuvanveistäjä Kari-Petteri Kakon neljän pronssiveistoksen kokonaisuus Tähtiin tähyävät.

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.TAGS Silta
landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.SEE_MORE
 

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.MORE_INFORMATION_AND_CONTACT

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Myllysilta

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS 1 Koulukatu, Turku 20100, Finland

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 60°26'42.842" N 22°15'28.209" E

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.HEADER

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.SUB_HEADER
landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.FOOTER
landingPages.MOBILE.BANNER.TITLE landingPages.MOBILE.BANNER.DESCRIPTION
landingPages.MOBILE.BANNER.USE landingPages.MOBILE.BANNER.NOT_NOW