Yhdysvaltain Neitsytsaarten kansallispuisto on Saint Johnin saarella Yhdysvaltain Neitsytsaarilla sijaitseva kansallispuisto. Puiston 59 km² pinta-ala kattaa noin 60 % Saint Johnista. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1956. Vuoden 2006 tilaston mukaan puistossa kävi vuoden aikana yli 677 000 vierailijaa.
Saarella on tavattu 120 lintulajia, ja se on merkittävä linnustonsuojelualue.Puisto tunnetaan ennen kaikkea luontoarvoistaan, mutta siellä voi tutustua myös saarten historiaan. Tanskalaiset kasvattivat saarella orjien avulla tupakkaa, sokeria ja puuvillaa, ja näiden viljelysten ja tuotantolaitosten jäänteitä on edelleen nähtävillä.Vuonna 2016 puistossa kävi yli puoli miljoonaa kävijää, ja se työllisti 900 ihmistä. Hurrikaani Irma aiheutti suurta tuhoa alueella vuonna 2017, minkä seurauksena puiston tiet olivat suljettuina yli kolme kuukautta.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Neitsytsaarten_kansallispuisto
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS The Gerda Marsh Dr, 00830, United States
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 18°20'41.362" N -64°44'45.156" E