Notting Hill on trendikkäänä ja kalliina tunnettu kaupunginosa läntisessä Lontoossa Kensington and Chelsean alueella.
Notting Hillin nimen etymologiasta ei ole selvyyttä. Vuodelta 1356 nimestä on säilynyt kirjattuna muoto ”Knottynghull”. 1800-luvun keskivaiheilla aluetta alettiin kehittää ja sinne rakennettiin tyylikkäitä kaupunkitaloja. Ajan myötä Notting Hill kuitenkin rappeutui, ja 1950-luvulla se oli Karibialta, erityisesti Trinidadista, tulleiden maahanmuuttajien suosiossa. Vuonna 1958 eri väestöryhmien ristiriidat kärjistyivät asuntopulasta kärsivässä kaupunginosassa nelipäiväisiksi mellakoiksi. Karibialta muuttaneiden perua on myös 1960-luvulta vuosittain elokuussa järjestetty katufestivaali Notting Hill Carnival.1960-luvulla Notting Hillin kurssi alkoi kääntyä, kun taiteilijat ja muu kulttuuriväki kiinnostuivat kaupunginosasta. Kiinteistöjen hinnat kohosivat varsinkin 1980-luvun nousukaudella.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Notting_Hill
More information https://www.visitlondon.com/things-to-do/london-areas/notting-hill#rWpJeHYjfff2E8Vy.97
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 51°30'39.598" N -0°12'19.896" E