Särkkä

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCAL_NAME
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCATIONHumberto de Campos, Brasil

Särkkä on vedenalainen tai matala hiekka- tai muun aineksen muodostama kasauma esimerkiksi järvessä tai joenuomassa.Särkkä syntyy, kun rannikon suuntaisesti aaltojen tai virtojen mukana kulkeutuva aines kohtaa esteen, jolloin erodoituneen aineksen kulkeutumisnopeus hidastuu ja aines alkaa kasaantua. Särkät voivat kasvaa kaareksi lahden tai jokisuun eteen, jolloin niiden taakse salpautuu matala laguunimainen järvi tai lahti eli haffi. Toiset särkät taas eivät ole kiinni mantereessa vaan kasautuvat mereen rannikon suuntaisiksi saariksi tai saarijonoiksi. Samalla tavalla muodostuu kannas kahden saaren tai saaren ja mantereen välille.

Rannikoiden eroosiota ja aineksen kulkeutumista pyritään estämään siellä, missä siitä aiheutuu haittaa, esimerkiksi rakennuksille ja rakenteille. Tähän tarkoitukseen rakennetaan muun muassa rautamuureja, aallonmurtajia ja sedimentti aineksen rannansuuntaista vaellusta estäviä aitauksia eli groyneja. Hiekan sitomiseen voidaan käyttää myös kasvillisuutta.

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.TAGS Ranta
landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.SEE_MORE
 

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.MORE_INFORMATION_AND_CONTACT

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Särkkä

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES -2°30'48.303" N -43°33'30.123" E

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.HEADER

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.SUB_HEADER
landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.FOOTER
landingPages.MOBILE.BANNER.TITLE landingPages.MOBILE.BANNER.DESCRIPTION
landingPages.MOBILE.BANNER.USE landingPages.MOBILE.BANNER.NOT_NOW