Soulin valtionyliopisto on yliopisto Soulissa, Etelä-Korean pääkaupungissa. Yliopisto on perustettu vuonna 1946. Sillä on neljä kampusaluetta, joista kaksi sijaitsee Soulissa, yksi Suwonissa ja yksi Pyeongchangssa. Vuonna 2015 siellä opiskeli runsas 28 000 opiskelijaa, joista noin 3 600 oli tohtoriopiskelijoita.Yliopiston perustaminen tapahtui yhdistämällä kymmenen Soulin alueella toiminutta oppilaitosta yhdeksi kokonaisuudeksi.
Vuonna 2017 kansainvälinen Shanghain Jiao Tong -yliopiston ARWU-yliopistoranking luokitteli Soulin kansallisen yliopiston sijaluokkaan 101.-150. maailmassa. Se oli tässä vertailussa maansa arvostetuin ja eräs Aasian parhaista yliopistoista. Aasiassa sitä korkeammalle sijoittui vain kolme japanilaista, kaksi kiinalaista ja yksi singaporelainen yliopisto. Saman sijoituksen SNU:n kanssa sai Aasiasta kymmenkunta muuta yliopistoa.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Soulin_valtionyliopisto
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 37°27'51.315" N 126°57'17.13" E