Taivaskallio on 57,2 metriä korkea kukkula Helsingin Käpylässä Pohjolankadun, Panuntien, pääradan ja Käpyläntien rajaamalla alueella. Suurin osa siitä on puistoaluetta, mutta sen itärinteessä on myös pienehkö asuntoalue. Vuosina 1905–1946 Taivaskallio oli Helsingin korkein maastonkohta. Paikannimenä Taivaskallio on tunnettu jo pitkään; Helsingin maalaiskunnan ajalta 1700-luvulta on maininta Himlaberget, myös Högberget. Taivaskallion pohjoispäästä löytyy jääkauden jälkeisen Ancylusjärven rantavalli noin 45 metrin korkeudessa ja Litorinameren rantavalli 35 metrin korkeudesta sekä kaksi siirtolohkaretta. Kallion laella on pieni padottu lampi, johon lasketaan vettä kesäkaudeksi. Lammessa elää rauhoitettu vesiliskokanta.
Venäläiset rakensivat 1914 alkaen Taivaskallion pohjoisrinteelle puolustusasemia, jotka kuuluvat koko Helsingin ympäröivään maa- ja merilinnoitukseen. Edelleen on metsästä löydettävissä kivistä ja maasta tehtyä vallia sekä ampumapesäkkeitä.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Taivaskallio
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS 1 Pekka Jokipaltion tie, Helsinki 00600, Finland
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 60°13'11.476" N 24°57'8.265" E