Tapiolan uimahalli on uimahalli Tapiolan kaupunginosassa Espoossa. Uimahallin suunnitteli arkkitehti Aarne Ervi ja se valmistui vuonna 1965. Rakennuksen peruskorjauksen suunnitteli Kari Raimoranta, ja peruskorjaus valmistui 2000-luvulla. Tuolloin rakennettiin myös uimahallin laajennus, jossa ovat höyrysaunat, porealtaat, monitoimiallas ja kuntosali. Vuonna 2008 uimahallille myönnettiin Euroopan unionin Europa Nostra -palkinto ansiokkaasta entistämisestä. Tapiolan uimahallissa on 1 m hyppylauta, 3 m hyppylauta ja 5 m hyppytorni.
Uimahalli on ollut jälleen suljettuna vuodesta 2016 lähtien uusien kosteusongelmien takia. Vuoden 2018 alussa uutisoitiin, että Espoon kaupunki harkitsee jopa hallin purkamista ja uudelleenrakentamista betonirakenteiden haurastumisen vuoksi.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapiolan_uimahalli
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 60°10'42.567" N 24°48'26.082" E