Turun yliopisto on ensimmäinen täysin suomenkielinen yliopisto, ja se perustettiin vuonna 1920. Yliopisto on kansainvälisesti kilpailukykyinen tiedeyliopisto, jonka toiminta perustuu korkeatasoiseen ja monialaiseen tutkimukseen.
Turun yliopisto on opiskelijamäärältään Suomen kolmanneksi suurin yliopisto Helsingin ja Tampereen yliopistojen jälkeen. Yliopistossa opiskelee noin 20 000 opiskelijaa, ja joka vuosi tutkintonsa päättää noin 3 500 opiskelijaa. Vuonna 2017 yliopistossa suoritettiin alempia korkeakoulututkintoja 1 708, ylempiä korkeakoulututkintoja 1 557 ja tohtorintutkintoja 170. Yliopiston palveluksessa työskenteli vuoden 2017 lopussa noin 3 400 henkilöä.Elokuussa 2019 yliopiston rehtorina aloitti Jukka Kola. Yliopiston viimeisenä kanslerina ennen instituution lakkauttamista toimi vuosina 2010–2013 Pekka Puska.Yliopiston Turun kampus sijaitsee kaupungin keskustan alueella Yliopistonmäen läheisyydessä. Yliopisto toimii Turun lisäksi Raumalla ja Porissa.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_yliopisto
Official Website https://www.utu.fi/
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS 4 Rehtorinpellonkatu, Turku 20500, Finland
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 60°27'20.066" N 22°17'9.653" E