Tykkimäki Aquapark on vuonna 2014 Tykkimäen Huvipuiston ja Campingin yhteyteen avattu vesipuisto Kouvolassa. Aquaparkista löytyy viisi isoa vesiliukumäkeä, kolme erilaista vesiallasta, Ravintola Loiske sekä Rantakioski. Kaikki isot liukumäet lähtevät 9,1m korkeasta tornista ja päättyvät niin sanottuihin "aqua catch" -altaisiin uima-altaiden rauhoittamiseksi ja törmäyksien välttämiseksi. Tornista lähtevät liukumäet ovat rengasliukumäki Typhoon Tunnel, skeittirengasliukumäki Pendulum, putkiliukumäki Thunder Tunnel, avoliukumäki Bodyslide ja 4-ratainen mattoliukumäki Multilane. Allasalueita Aquaparkissa on kolme: yksi täyspitkä uima-allas, iso lasten teemoitettu vesileikkiallas Water Play ja pienempien lasten kahluuallas Spray Park.
Alun perin Tykkimäen piti rakentaa vesipuisto yhdessä Jukupark Oy:n kanssa, ja se piti avata kesäksi 2013. Jukupark kuitenkin vetäytyi hankkeesta edelliskesän huonon tuloksensa vuoksi.
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Tykkimäki_Aquapark
Official Website https://www.tykkimaki.fi/
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.PHONE +358 5 778 700
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 60°53'17.728" N 26°46'26.81" E