Uppsalan kasvitieteellinen puutarha

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCAL_NAMEBotaniska trädgården
landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.LOCATIONUppsala, Ruotsi

Uppsalan kasvitieteellinen puutarha on Ruotsissa Uppsalan kaupungissa sijaitseva kasvitieteellinen puutarha. Puutarhan perusti lääketieteen professori Olof Rudbeck vanhempi nykyisen Linnéträdgårdenin paikalle vuonna 1653, jotta lääketieteen opiskelijat voisivat oppia kasvitiedettä ja tutustua lääkekasveihin. 1600-luvun loppupuolella puutarhassa kasvatettiin yli 1 800 kasvilajia, joista monia kasvatettiin ensimmäistä kertaa Ruotsissa.

Puutarha vahingoittui kaupungin palossa vuonna 1702 eikä yliopistolla ollut välineitä sen kunnostamiseen. Kun puutarha lisäksi kärsi toistuvasti tulvista, vuonna 1787 lahjoitti Kustaa III linnan puutarhan yliopistolle uutta kasvitieteellistä puutarhaa varten, jonne sitten siirrettiin kaikki vanhat kasvit. Barokkityyliset suunnitelmat ovat arkkitehti Carl Hårlemanin tekemät. Kuningas lahjoitti rahaa Linneanum-orangerian rakentamista varten ja se on yksi harvoista Ruotsissa, joka on edelleen alkuperäisessä käytössään.

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.TAGS Pysäköidä
landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.DOWNLOAD landingPages.LANDING_PAGE.BUTTONS.SEE_MORE
 

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.MORE_INFORMATION_AND_CONTACT

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Uppsalan_kasvitieteellinen_puutarha

Official Website http://www.botan.uu.se/BTindex.html

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.ADDRESS 3 Norbyvägen, Uppsala 75236, Sweden

landingPages.LANDING_PAGE.DETAIL.COORDINATES 59°51'6.782" N 17°37'44.221" E

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.HEADER

landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.SUB_HEADER
landingPages.LANDING_PAGE.MOBILE_PANEL.FOOTER
landingPages.MOBILE.BANNER.TITLE landingPages.MOBILE.BANNER.DESCRIPTION
landingPages.MOBILE.BANNER.USE landingPages.MOBILE.BANNER.NOT_NOW